Päättäjille
Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ja lainsäädännöllistä mahdollistamista.
Ratkaisu edistämään Suomen kilpailukyvyn ja osaamistason nostoa
Suomen kilpailukyky ja talouskasvu tarvitsevat muutosta, sillä yritysten tuottavuus ja innovaatiokyky eivät kehity riittävän nopeasti. Yritykset tarvitsevat korkeatasoista, työelämälähtöistä tutkimus- ja kehittämisosaamista, jotta ne voivat kasvaa ja menestyä kansainvälisesti.
Ammatillinen tohtorikoulutus vastaa osaltaan juuri näihin haasteisiin. Tutkimusongelmat ja kehittämistarpeet nousevat yrityksistä ja työelämästä, ja ratkaisut viedään käytäntöön heti tutkimuksen aikana.
Tutustu ammattikorkeakoulujen ehdotukseen ammatillisista tohtoritutkinnoista!
Miksi juuri nyt?
Suomi tarvitsee uusia keinoja talouskasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseen. Olemme jo jääneet kansainvälisestä kehityksestä jälkeen ja tarvitsemme piristysruisketta kansallisen osaamistason ja TKI-toiminnan kasvattamiseen.
Ammatillinen tohtorikoulutus tuo soveltavan tutkimuksen ja innovaatiot suoraan yrityksiin ja yhteiskunnan hyödyksi. Päätös nyt mahdollistaa ensimmäiset tohtorit jo 2030-luvun alussa.
Ammatillisen tohtorikoulutuksen hyödyt Suomelle
- Nopeuttaa tutkimustulosten siirtymistä käytäntöön. Tutkimusongelmat ja ratkaisut syntyvät työelämässä, ja tulokset hyödyttävät yrityksiä ja yhteiskuntaa välittömästi
- Vahvistaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Korkeatasoinen osaaminen ja innovaatiot tukevat yritysten kilpailukykyä.
- Vauhdittaa Suomen kilpailukyvyn kasvua. Yritysten osaamistason ja TKI-toiminnan kirittäminen ovat keskeisessä asemassa, jotta taloutemme saadaan käännettyä kasvu-uralle ja kilpailukykymme paranee.
- Laajentaa korkeakoulutuksen saavutettavuutta. Ammatillinen tohtoritutkinto tarjoaa uuden urapolun ja mahdollisuuden kehittää osaamista työelämälähtöisesti. Tohtorintutkinto mahdollistaa selkeän jatkon osaamisen kehittämiselle mm. YAMK-tutkinnon jälkeen.
Tavoitteemme
- Kirjataan vuoden 2027 hallitusohjelmaan tavoite: Ammattikorkeakouluille oikeus kouluttaa ja myöntää ammatillisia tohtoritutkintoja.
- Käynnistetään ammatillinen tohtorikoulutus tai kansallinen pilotti hallituskaudella 2027–2031.
Haluatko kuulla lisää?
Keskustelemme mielellämme tarkemmin ammatillisten tohtoritutkintojen toteuttamisesta, hyödyistä ja mahdollisuuksista!
